Läheisten merkitys

Niin, läheiset, rakkaat ihmiset, heillä on suuri merkitys silloin, kun on sairastunut vakavasti tai jos on muuten vaikea aika elämässä. Tässä vuosien saatossa on alkanut ymmärtää heidän huoltaan ja välillä liiankin yli suojelevaa asennettaan. Eihän sitä halua, että kenellekkään läheiselle tapahtuisi mitään pahaa tai vakavaa, varsinkaan sellaista jossa on kyse elämästä ja kuolemasta.

Minä ja nuppuni

Itse olen luonteeltani sosiaalinen ja avoin, mutta minulla on omat aikani, kun tarvitsen oman tilani, oman rauhani. Ja välillä saatan olla tahtomattakin liian kärkäs, varsinkin, kun on ollut huono päivä ja väsy painaa. Silloin yksikin väärä kysymys tai puuttuminen siihen, miten elän elämääni, voi laukaista hetkellisen pommin. Räjähdys, savuaminen, hiipuminen ja sitten taas kaikki on kunnossa. Olen siinä asiassa tarkka, että haluan elää omaa elämääni, siten kuin minusta itsestä tuntuu hyvältä ja voin kiltisti kuunnella, kun minulle annetaan ohjeita miten voisin tehdä asioita toisin, mutta ei. Minun täytyy itse saada päättää ja tehdä valintani ja minulle on annettava silloin tilani ja aikaa. Kantapään kauttahan monet asiat opitaan paremmin=)

Läheiseni ovat varmasti joutuneet välillä koville näiden vuosien aikana, sillä väsyneenä saatan olla sellainen tuittupää, että hermot menee, mutta onneksi olen nopea lauhtumaan. Ja nauran päälle. Minulla on aina ollut läheiset välit perheeseeni ja he ovat aina olleet tukenani, ihan aina. Koskaan ei ole tarvinnut pelätä sitä, että en saisi kaipaamaani tukea ja lohduttavaa olkapäätä silloin, kun on oikein paha mieli ja asiat tuntuvat vaikeilta ja sietämättömiltä.

Sairauteni on varmasti monesti laittanut minut erityisasemaan tietyissä asioissa, kuten muistan, kun ollessani pieni ja kun kotonani tehtiin kesällä heinätöitä, minä en koskaan päässyt mukaan vaikka olisin kovasti halunnut. Siellä minä sitten olin kotona ja mököttelin. Silloinkin oli kova paikka varmasti äidilleni, kun teini-iässä kyseenalaistin kaiken ja kyselin miksi juuri minun täytyy olla sairas, miksei kukaan muu voinut sairastua. Ja juuri siinä iässä ulkonäkö asiat ovat alkaneet merkitä paljon, niin oli se kova paikka, kun paino nousi ja iho kukki kuin kesäinen ruusutarha. Mutta siitäkin selvittiin ja syy siihen on rakkaus. Itselläni on onni siinä, että aina olen tiennyt minua rakastettavan minuna itsenäni, vaikken ole täydellinen ja olen aiheittanut paljon surua sairaudellani. Aina minulla on ollut tukijoukot, jotka ovat tukipilareitani tässä maailmassa.

Ätini oli aina mukani lääkärikäynneillä ja ollessani sairaalassa kaukana kotoa, ikinä ei minun tarvinnut lähteä yksin. Minun pienet sisarukseni silloin olivat myös aina mukana ja he tavallaan kuin kasvoivat sairaalassa ensimmäiset vuodet, kun jouduin viettämään paljon aikaa siellä.

Nykyään minulla on edelleen tukenani lapsuudenperheeni sekä mieheni että tyttäreni sekä ystävät ja tutut, jotka tietävät sairaudestani. He saavat minut jaksamaan ja ajattelemaan positiivisesti ja uskomaan parempaan huomiseen. Minun läheiseni ovat minulle kultaakin kalliimmat, rakkaimmat kaikista. Nyt kun maksansiirto on ihan ovella, ajattelen ja muistelen heitä paljon ja toivon, että kun lähdön hetki tulee, ehdin hyvästelemään kaikki, varmuuden vuoksi, he tuovat minulle rohkeutta ja auttavat taistelemaan. Periksi ei anneta, ei koskaan!

Kesää odotellessa on mukava katsella viime kesäisiä muistoja...