7000 katselua tuli täyteen, kiitos=)

Aikas sopivasti, kuun vaihtuessa toukokuusta kesäkuuksi myös blogini ylitti 7000 katselun rajan, kiitos siitä kuuluu teille. En olisi ikinä uskonut, että tuollaisia lukuja tulee. Todella moni on kommentoinut tähän blogiin ja yksityisiäkin sähkäreitä on tullut. Olen pyrkinyt siihen, että aina kun ehdin, vastaan ja mielelläni teenkin niin. Minusta tuntuu, että tästä on ollut apua puolin ja toisin . Ja tähän päiväkirjaan on mukava palata lueskelemaan, kun haluaa palauttaa jonkun tietyn päivän mieleensä tai kun ajattelee koko kokonaisuutta. Ilman tätä, minä en muistaisi omasta kokemuksestani tuon taivaallistakaan. Siksi kehoitan teitäkin pitämään jonkin sortin päiväkirjaa. Ei sen tarvi olla tällainen julkinen, jos ette halua, vaan se voi olla ihan millainen tahansa, jossa laittaisitte ylös tapahtumia, tuntemuksia, kysymyksiä...sitä josain vaiheessa meinaan kelailee paljonkin tätä kaikkea tapahtunutta ja kun ne asiat tuppaavat menemään kovaa vauhtia eteenpäin, niin se ajantaju hämärtyy ja asiat saattavat unohtua ja muuttua mielessä.

Minä olen miettinyt siirtoani näinä päivinä paljonkin, varsinkin tätä siirron jälkeistä aikaa. Olen ollut ihmeissäni itsessäni tapahtuvista muutoksista, siitä mitenkä fyysiset oireet ovat hävinneet hyvinkin nopeasti, jotka vaivasivat minua pitkäänkin ennen leikkausta, kuten kutina, suunnaton väsymys, jatkuvat kuukautiset, kylkikipu, voimattomuus...varsinkin se yleistilaa osuvammin kuvaava ilmaisu, että olin kuin raahustava zombie, jonka aamuinen päämäärä oli aina selvitä iltaan asti. Nykyään minä jaksan olla hereillä koko päivänkin ja se vireystila parani jo toisella viikkoa sairaalassa. Kävelylenkit pitenevät kokoajan ja pyöräily tuntuu kivalta, varsinkin kauniina aurinkoisena päivänä. On ihanaa elää normaalia elämää ja olla iltaisin normaalisti väsynyt.

Eihän silti kaikki muutokset itsessä ole niitä mukavia, kuten tämä kuukasvoisuus, jota olen valitellut jo monessa bloggauksessani, tai kasvojen ja käsien karvan kasvu. Itse syön Prograffia, joten luulen, että karvankasvu tulee kortisonista, huoh, kohta tarvii varmaan alkaa ajelemaan karvoja naamasta, etten ihan apinaksi muutu. Onneksi mies sanoi olevansa eläinrakas...hmmm...mitenkähän tuonkin ottaisin;) Sitten on verenpaine koholla, mutta se kuulemma on normaalia maksansiirron saaneilla. Uutena vaivana on tullut migreeni, se iskee kerran viikossa ja oikein kunnolla ja se kuulemma johtuu lääkkeistäni, no, mikä ei tapa vahvistaa...eli mä elän ikuisesti.

Onneksi sokeriarvot ovat olleet loistavia sanoin kreatiiniarvot, eli munuaiset pelaavat hyvin. Saan olla onnekas siitä, että minulla ei ole mitään liitännäissairauksia, eli olisin muuten aikas terve, josei minulla olisi sattunut olemaan tuota maanantaipäivän hazardi maksaa. Onneksi se maksa kesti näinkin pitkään ja ei se helpolla ole päässyt minun seurassani. Jotenkin nyt sitä osaa arvostaa sitä aikaa, minkä sain elää ihan aitona itsenäni, sellaisena yhtenä kappaleena. Nythän yksi alkuperäiskappale on poltettu poroksi ja noussut savuna ilmaan. Levätköön rauhassa!

Miksi kysymyksiä?

Välillä sitä on ollut itsellensä vihainen ja kysynyt, että miksi minulle on täytynyt käydä näin. Miksi minulla täytyy olla joku tällainen typerä sairaus, että olen joutunut luopumaan palasta itseäni, miksen minä voinut toimia kunnolla ja olla normaali. Miksi minulla on valtava haava vatsassani, ruma arpi lopun ikääni muistuttamassa, että olen ollut viallinen yksilö, tässä täydellisyyttä ihannoivassa maailmassa. Miksi minun täytyy syödä myrkyllisiä lääkkeitä lopunikääni. Miksi minun täytyy elää aina hieman rajoitetusti. Miksi elämä on joskus niin vaikeaa...???

Tuossahan noita kysymyksiä on joita joskus kelailee huonoina hetkinä ja onhan niitä kysymyksiä vielä enemmänkin. Vastauksia niihin nyt sitten ei saakkaan tai ainakaan sellaisia, kuin haluaisi. Itse olen alusta asti suhtautunut sairauteeni asenteella, että periksi en anna ja en anna sen määrätä ja hallita elämääni vaan minä hallitsen sitä. Minä olen yksi meistä, joka on sairastunut ilman tahtomattaan, ilman, että olisi itse voinut asialle jotain. Minä voin vaikuttaa siihen, miten sen otan. Katkera ei kannata olla tai turhan vihainen, se vain kuluttaa turhaa energiaa. Olen aina ollut positiivinen ja etsinyt asioista niitä hyviä puolia.

Itse ajattelen, että ilman sairauttani, minä en olisi minä. En olisi näin suvaitsevainen, olen tässä kohdannut kaikenlaisia asioita ja tavannut ihmisiä laidasta laitaan pienestä asti. Olen oppinut pitämään puoleni ja huolehtimaan itsestäni. Olen saanut ystäviä. Sairaus on opettanut, että pienistäkin asioista kannattaa iloita ja olla onnellinen. Ajattelen, että huomenna on aina uusi päivä ja mahdollisuuksien ovet ovat auki kaikkeen ja kaikkialle. Unelmia pitää olla ja niitä täytyy tavoitella, ilman unelmia maailma olisi liian harmaa ja tylsä paikka. Ja aina välillähän ne tuppaavat toteutumaan...Täytyy vain uskoa!