Eilen oli sitten se päivä, kun oikein tuli kuukausi täyteen minun siirrostani, jihaa! Tai mitenkä sen nyt ottaisin, olen hyvin iloinen, joo, mutta toisaalta pettynyt, kerta olen edelleen täällä. Onneksi aika on kulunut nopeasti ja olen tavannut paljon erilaisia ihmisiä täällä. Taas kahden päivän aikana minun huoneessani on käväissyt 4 eri ihmistä vierustovereina, yksi heistä pääsi tänään maksansiirtoon ja toivonkin hänelle kaikkea hyvää. Lupasin mennä katsomaan häntä, kun hänet siirretään osastolle. Sitten tapasin nuoren naisen, jolle oli tehty siirto kolme kuukautta sitten ja hänen kanssaan juttelimme paljonkin ja hän antoi yhteystietonsa ja varmasti pidän yhteyttä=) Sitten huoneessa oli toinenkin nuori nainen, joka piti leikata tänään, mutta jonka leikkausta siirrettiin, koska tänään tuli se maksansiirto ja nyt iltapäivällä sain taas uuden huonetoverin, joka on todella huonossa kunnossa siirtonsa jälkeen. Hän puhuukin niin hiljaa, että täytyy oikein keskittyä kuuntelemaan häntä, että saa selvää. Jotenkin sitä tuollaisen jälkeen osaa olla kiitollinen omasta tilastaan, vaikka eilen en ollutkaan, enkä keskiviikko iltana...
ATG ja kauheat kivut
Se erikoishoito, jota olen saanut on nimeltään Atg ja täytyy sanoa, että ärhäkkä aine on. Keskiviikko-iltana, kun olin saanut sitä, alkoivat käteni särkemään ja se särky ei meinannut millään talttua. Oikein itku tuli ja sen jälkeen, kun sen tiputus loppui, tippa kipeytyi niin, että jälleen joutui anestesialääkäri piipahtamaan ja pistelemään minua muutaman kerran, jotta saatiin uusi kanyyli ja antibiootti tiputettua. Torstai aamuna oli ihan hyvä olo ja lääkärinkierrolla oli hyviä uutisia, että pääsen maanantaina täältä pois ja arvot olivat tulleet 100 alaspäin päivässä. Sitten he päättivät, että vielä yhden kerran tiputettaisiin illalla sitä ainetta. No, kun kerroin heille siinä sitten edellisillan säryistäni, Mäkisalo katsoi uudestaan arvojani ja kysyi millainen olo minulla oikein on nyt. Sanoin, että aamulla ihan ok, mutta nyt on jotenkin hyvin väsynyt olo. Hän sitten sanoi, että minun hb:ni oli tippunut 67:een ja että särkyjen ja tuon arvon takia tiputusta ei enää tehtäisi, koskaan. Olin hyvin helpottunut. Siinä sitten päätettiin, että minuun tiputettaisiin pari pussia verta.
Lääkärinkierto, kun oli ohi, alkoi yhtäkkiä molempia jalkoja särkemään, ensin vähän ja sitten se lisääntyi. Kutsuin hoitajan paikalle, joka toi minulle särkylääkettä, mutta se ei auttanut yhtään. Särky paheni lisää ja lopulta kädetkin alkoivat särkemään. Jalkoja särki niin, ettei mikään asento ollut hyvä ja lopulta vain itkin, kun sain jo kolmannen lääkeannoksen piikkinä ja sekään ei auttanut yhtään. Olo vain paheni ja lopulta lääkärikin otti asiaan kantaa. Tilaani seurattiin koko ajan ja syyksi arveltiin se Atg. Kivuissani ajattelin ensin kokeilla kylmiä kääreitä, aluksi ne auttoivat, mutta lopulta eivät ja jalat kramppasivat ja tärisivät kivusta. Sitten pyysin lämpimiä kääreitä ja ihme kumma, ne lopulta auttoivat, jotenkin rentouttivat lihakset ja pikkuhiljaa kipu häipyi. Olin ihan puhki ja pää sekaisin kipulääkkeistä. Sitten aloitettiin veritankkaus ja se tehtiin 2 osassa ja täytyy sanoa, että olo koheni nopeasti sen jälkeen.
Tänä aamuna, kun heräsin, olo oli pirteämpi, mutta jaloissa tuntui että eilen oli tosi paha päivä, lääkärinkierrolla lääkäri sanoi taas, että minä reagoin aika voimakkaasti tuohon lääkkeeseen ja nyt on hyvä, kun olen viikonlopun yli täällä, niin he voivat tarkkailla, ettei tule enempää oireita. Joo, en halua kyllä enää mitään, edes pientä, takapakkia piiiiitkään aikaan. Jotenkin alkaa jo tuntua surkuhupaisalta tää tilanne, että minä kerään itselleni kaikkea pientä, joka pitkittää täällä oloani, mutta toivotaan, että se loppuisi nyt...
Vanha maksani
Niin, tänään puhuin myös minut leikkanneen lääkärin kanssa ja hän sanoi, että minun vanha maksani oli todella pieni ja ihan loppuun kulunut ja että se olisi ollut ihan pienestä kiinni, koska se olisi vetänyt viimiset pihauksensa minun vatsassani, kuulemma siirto tuli juuri oikeassa ajassa. Huh, kun sen kuuli, niin monet ajatukset päässäni sai rauhan... Kamalaa ajatella, kuinka pienestä ihmishenki on kiinni ja minä kun luulin, että minulla olisi saattanut olla se pari vuotta aikaa, karua kuulla, että yksikin pahenemisvaihe nyt lähitulevaisuudessa olisi voinut olla se viiminen hengenveto minulle. Puistattaa=(
No, nyt laitan kaihtimeni kiinni ja alan nukkumaan. Päivittelen huomenna taas...toivoen, että on hyvä päivä=)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti