33. päivä Viimeinen ilta Meilahdessa, siirto kotisairaalaan

Voi tätä päivää, miten minua onkaan aamusta asti jännittänyt, vatsa on ollut kipeä ja olo hermostunut. Odotin lääkärinkiertoa, kävin ennen sitä ajoissa suihkussa ja taas jännitin ja odotin...kunnes se kierto sitten tuli ja mikä ihaninta, se toi minulle hyviä uutisia. Arvot olivat laskeneet ja kierron kolmella mieslääkärillä oli sama uutinen, että kyllä, sinä voit siirtyä seuraavalle etapille lähisairaalaasi pariksi päiväksi ja sitten kotiin. Mikä tunne, olin niin super onnellinen, iloinen, helpottunut, että näytin varmaan typerältä hymyillessäni siinä, kuin Naantalin aurinko. Siirto tapahtuu huomenna tiistaina iltapäivästä, jolloin minulle ollaan varattu huone sieltä toisesta paikasta. Kyydistä en tarkkaan tiedä, mutta puhuivat jotain paaritaxista. Sen minä tiedän, että haluan omat vaatteet päälleni, että tunnen oloni edes hetken "normaaliksi". Kokeilin takkianikin, että mahtuuko se päälleni ja hyvin meni=) Housuista en tiedä...

Nyt sitten tarvii huomiseen asti pissata "pottaan", virtsankeräys tehdään ennen pääsyä pois. Saas nähdä mitä muita tutkimuksia aamulla vielä tulee, kuin verikokeet ja pissakokeet. Luulen, että jotain ne keksivät vielä minun varalleni. Nyt mietin, että mahtaako uni tulla mitenkä simmuun, kun tuota huomista miettii niin paljon. Hoitajat ovat olleet ihania, he tietävät kuinka olen odottanut tätä hetkeä. He ovat tsempanneet minua ja auttaneet jaksamaan ja ilman heitä ei kyllä tästä touhusta tulisi mitään. Olen saanut heiltä niin hyvää kohtelua, että annan heille arvosanan 11,5! Kiitos!!!

Kotiinpaluu ja totuttelu "uuteen elämään"

Niin, kotiinpaluu häämöttää. Ensimmäisenä tunteena on onni. Olen onnellinen, kun pääsen rakkaitani lähelle, vaikka ensin sinne lähisairaalaan, mutta on sekin lähempänä, sillä jos nyt matka tänne on noin 4-5 tuntia, niin sinne on vain 45minuuttia, eli siis paljon vähemmän. Tälläiselle koti-ikävöijälle se on suuri asia, tuo tuntuu jo melkein siltä, kuin olisi kotona. Ja kohtahan minä olen ihan oikeasti kotona, minun omassa turvapesässäni, minun perheeni kanssa, saan nukkua omassa sängyssäni, saan syödä mitä haluan, saan käyttää omaa vessaani, pääsen saunaan, voin löhöillä sohvalla ja ennenkaikkea saan pussailla ja halailla miestäni ja tytärtäni, saan olla heidän lähellään.

Vanha kuva minusta ja nupusta

Tyttäreni sanoi tänään, että:" Äiti, mä näin tähdenlennon ja arvaa mitä mä toivoin... Mä sanoin sille tähdelle, että mä haluan, että äiti pääsee kotiin." Voi, kun se tuntui niin ihanalta kuulla, minun pieni muruni, minun elämäni valo ja rikkaus, saa kohta toiveensa toteutumaan. Minun on niin ollut kova ikävä häntä, ihan on sydämeen sattunut ja puristanut se tunne, että minä olen täällä ja hän siellä kaukana ja minä en pysty tekemään mitään, mikä helpottaisi hänen ikäväänsä. Nyt me molemmat sitten saamme sen mitä toivomme, äiti-tytär-symbioosin takaisin, että ollaan kuin paita ja peppu. Sama juttu silti miehenikin suhteen, ihanaa päästä hänen lähelleen ja saada koskettaa häntä, tuntea hänen tuoksunsa ja mennä illalla hänen viereensä nukkumaan ja herätä siitä aamulla. Kulta sanoi tänään imuroineensa, pesseensä lattiat, pyyhineensä pölyt, siivonneensa vessat, vaihtaneensa petivaatteet ja pesseensä pyykit, jotta minun on hyvä tulla kotiin. Ihana teko, rakastan häntä mahdottoman paljon<3Mieheni on minun turvasatamani, tukeni ja turvani, hänen kanssaan minä saan olla ihan oma itseni, kaikkine vikoineni ja hänen avullaan tämä "seikkailu" on ollut siedettävää, koska hänen tukensa ja kannustuksensa on ihan valtaisaa. Läheisten tuki on suuressa arvossa ja se kantaa pitkälle. Kuten myös muidenkin sukulaisten, ystävien, tuttavien ja tuntemattomienkin.

Kotiinpaluu jännittää, sitä miettii, että osaanko minä elää tämän uuden maksan kanssa, tuleeko maksani ja elimistöni nyt toimeen keskenään vai onko vielä yllätyksiä luvassa, mietin kaikkea mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Ainakin menen heti parturiin ja värjään hiukseni, koska lääkärit antoivat tänään luvan siihen, ihanaa saada jotain piristystä pulleiden poskieni seuraksi=) Mietein myös tulevaa kesää, jos aurinkoa täytyy välttää. Siis, minä olen ollut himo itseni grillaaja kesäisin, mutta kaipa se pullorusketuskin kelpaa, en minä sentään syöpää halua ehdoin tahdoin. Autolla ei saa ajaa hetkeen, mutta pyöräillä saa tasamaalla, vielä ei saa kantaa paria kiloa enempää ja sängystä on noustava vasemman kyljen kautta vielä kuukauden ajan, lääkkeet on muistettava ottaa ajallaan, eikä silloin kuin sattuu muistamaan...Kaikenlaista, mutta kyllähän noista selviää ja elämähän on täynnä yllätyksiä, joten turha kai sitä on etukäteen niitä kaikkia asioita miettiä vaan elää elämää entisen moton mukaan: Älä kadu asioita, mitä teet, vaan kadu niitä mitä jätit tekemäti, sillä meillä on vain yksi elämä ja se on elättävä niin, että tunnet eläväsi....

Siihen onkin hyvä lopettaa tältä päivältä=)