34. päivä Siirto keskussairaalaan, lähelle kotia

Aamu valkeni kauniina, aurinko paistoi ja itse heräsin jo ennen hoitajan aamukäyntiä. Tänään olisi jännittävä päivä, verikokeet ratkaisisivat, että pääsisinkö jatkamaan matkaa kohti seuraavaa etappia, oman alueeni keskussairaalaa. Kävin ajoissa suihkussa ja sitten vain odotin. Lääkäreitä sai tänään vähän odottaa, mutta kyllä he sitten saapuivat, samalla miehityksellä, kuin eilenkin. Sanoivat sitten heti, että arvot laskeneet ja siirto onnistuu. Kyselin heiltä vielä kaikenlaista ja he vastailivat minulle ja mieleni rauhoittui. Tuntui oikein hyvältä. Sovimme, että seuraava käynti on kuukauden päästä, jolloin vietän yhden yön taas Meilahden täysihoitolassa.

Heti, kun sain luvan siirtyä, vaihdoin ihan omat vaatteet päälleni ja voi, kun se tuntui hyvältä näyttää melkein "normaalilta" ja laitoinpa  heti ripsiväriäkin=) Hih, oli vain ihan pakko. Hoitajat laittoivat minun papereitani kuntoon ja kävin kanttiinissa hakemassa pari tuliaista omalle pikkuiselle sekä siskon pikkuiselle, molemmat saivat pehmoiset pehmolelut. Taxi tuli hakemaan klo 14 ja sitten alkoi matka kohti seuraavaa etappia.

Haikeus ja odotus

Heti, kun lähdimme liikenteeseen aloin ihmettelemään itsekseni luontoa, kaikki oli niin vihreää ja kaunista. Vähän oli luonto muuttanut muotoaan siitä, kun kuukausi sitten kurvasin Meilahteen. Ja niin olen muuttunut minäkin. Siinä muistellessani sitä tuli oikein haikea, surullinen olo ja kyyneleetkin tulivat silmiin. Mieleeni tulvi tunteita, jotka muistuttivat kuukauden takaisesta taximatkasta ja sen tuomasta tunne myrskystä. Ei sitä pysty unohtamaan, se on syöpynyt minun sisimpääni. Muistelin sitä, miltä tuntui ottaa askel tuntemattomaan ja jättää perhe taakseni, kun ei ollut tietoa, miten tässä tulee käymään ja kuinka kauan matkaani menee. Muistin sen, miten elämä meni filminauhana silmissä ja mieleen tulvi kasa rakkaita muistoja elämän varrelta, mietein elämää ja kuolemaa, mietein tulevaisuutta, toivoin, uskoin ja luotin, olin täynnä rakkautta, jota sain läheisiltäni lähtiessäni reissulle, joka mullistaisi elämäni. Minä olin täynnä toivoa elämästä, olin jännittynyt, mutta kuitenkin helpottunut. Noita minä ajattelin tänään ja annoin kyyneleiden tulla, että mieleni puhdistuisi ja se auttoi. Loppumatka meni hyvin ja mieli oli kevyt.

Kuva Helsingin päästä, taxin ikkunasta

Vihreältä näyttää

Samanlainen kuva, kuin mennessä=)

Sairaalaan päästyäni minut ohjattiin yksityishuoneeseen, eristykseen, mutta onneksi täällä on isot ikkunat. Hieman viileää on, täytyy pyytää lisää lämpöä tai yhden peiton lisää. En minä nyt kipeäksi täällä halua. Minusta otettiin mrs-näyte ja siihen asti kun tulokset tulevat, liikkumistani on rajoitettu. Kanttiinissa saan käydä, mutta tämän osaston päivähuoneessa ja käytävillä en saa oleilla. Syynä on, etten minä saa tartuntaa kenestäkään ja minä en tartuta ketään, jos minulla sattuisi olemaan jotain. Nyt sitten vain odotan tuloksia, jotta tämä oleilu helpottaisi, ei tuntisi itseään vangiksi. ja tietysti odotan, että pääsen täältäkin pois ja koti kutsuisi.

Minulla kävi täällä heti vieraita, veljeni ja tyttäreni. Oli suurenmoista nähdä heidät ja tyttäreni antoi monen monta pusua minulle sekä halausta, oli niiiiin hyvä olla ,että! Ja oli ihana nähdä tyttäreni hymyilevän ja nauravan, tuntea hänen kätensä kaulani ympärilläni tiukassa halauksessa<3 Minun pieni rakkaani. Kohta pääsen kotiin, peittelemään hänet illalla sänkyynsä ja lukemaan hänelle iltasatuja, olemaan läsnäoleva äiti. Nyt on hyvä mennä nukkumaan, kun tietää, että kaikki on lähempänä. Huomenna jatketaan taas, täältä uudesta osoitteesta=)

Porissa ei ollut niin vihreää

Porissa, sairaalan parkkipaikka vasemmalla edessä

Porin keskussairaala, määränpää 2