Kyllä nyt ottaa päähän!!!!!

Jaa mikäkö...no se, että, kun luvataan soittaa ja sitten ei soitetakkaan ja toinen päivystää koko päivän puhelimen kanssa, eikä uskalla soittaa itse mihinkään, ettei vain tulis oharia. Tai no, oharit tässä joka tapauksessa tulee, mutta odotellaan.

Niin, kaikki sai alkunsa viikko sitten, kun olin käynyt verikokeissa, ensimmäisissä kotikontrolleissa. Lääkärin piti soittaa minulle tuloksista keskiviikkona. No, eipä soittanut. Soitin sinne sitten itse, mutta lääkäri oli jo lähtenyt. Lupasivat, että hän soittaa seuraavana päivänä. Ei soittanut, ei. Soitin sinne sitten taas ja tällä ketaa minulle sanottiin, että lääkäri on lähtenyt lomalle. Siinä sitten olin kiukkuinen ja purin kaiken hoitajaan, valitettavasti. Sanoin hänelle, että en voi mitään, että haluan, että asiat toimisivat, koska minulle on tehty vähä aika sitten maksansiirto ja sen jälkeen on ollut hankaluuksia ja olen tarkka asioistani. Halusin, että hän kertoi minulle verikoe arvoni, jotta tiesin suurinpiirtein missä mennään. Lääkeainepitoisuudesta pystyin päättelemään, että lääkärin tarvisi tehdä annostukseen muutoksia, koska se oli liian korkea. Ongelma oli vain, että ei ollut ketään lääkäriä. Hoitaja sanoi, että hän näkee listalta, että lääkärin olisi pitänyt soittaa minulle, mutta ei ole jostain syystä soittanut, mutta että hän on sanellut minulle kirjeen, jonka hän veisi sihteerille, jotta saisin sen mahdollisimman pian. Hän myös lupasi soittaa, jos kirjeessä on jotain kiireellistä, mutta se tulisi viikonlopun jälkeen maanantaina. Hoitaja käski myös minun ottaa vain vanha annos lääkettäni. Sanoin hänelle, että ei tämä nyt mene ihan niinkuin kuuluisi, koska seuraavat kokeet otetaan taas maanataina ja lääkeainepitoisuus samaten, että kyllä minun kuuluisi tietää oikea annostukseni nyt, jotta lääkehoitoni pysyisi tasapainossa. Minullehan se maksansiirto on tehty ja minä haluan, että se toimii myös tullevaisuudessa, enkä halua mitään vastoinkäymisiä enempää. Kysyin myös, että näinkö tämä menee jatkossakin, että minä saan etsiä lääkäriä kissojen ja koirien kanssa, jotta saisin asiani hoidettua niinkuin pitäisi. Hoitaja pahoitteli, minkäs hän sille mitään mahtoi.

Seuraavana aamuna soitti sitten ennen kahdeksaa joku eri lääkäri ja sanoi, että lääke-annostusta on laskettava. Kysyin hänen mielipidettään arvoistani. Hän sanoi, ettei ole katsonut niitä, ainoastaan lääkeainepitoisuuden. Ja nyt hänellä ei olisi aikaa. Hän lopetti puhelun. Siinä oltiin sitten huuli pyöreenä, että jopas on toimintaa. No, onneksi olin kuullut ne jo aiemmin hoitajalta ja vuosien kokemuksella tiedän, mitä ne meinaavat. Nyt on sitten seuraavan viikon keskiviikko ja sitä kirjettä ei ole edelleenkään näkynyt ja nyt olen koko päivän taas odottanut, koska lääkäri suvaitsee soittaa vai soittaako ollenkaan. Soitin sinne jo itse, mutta lääkärillä oli asiakas paikalla, käskettiin odottaa kiltisti. Pöh, odotetaan odotetaan, mutta jotenkin vain jurppii koko touhu taas. Olisko tarvinnu olla vähän kauemmin Meikus, niin kärsivällisyys olisi kasvanut ehkä hitusen enemmän...

Päivitystä ja ilonaiheita

Lääkärisetä sitten soitti ja kertoi viimeviikkoisen töpeksinnän syyksi, että he olivat hukanneet minun uuden puhelinnumeroni, joka on ollut käytössä jo kuukausia ja jonka olen heille ilmoittanut silloin heti. Minun tiukka linjani mureni, kun hän ilmoitti, että arvoni ovat nyt laskeneet normaaleiksi. Vau, en voinut olla enää vihainen, olin niin suunnattoman iloinen että, oikein alkoi hymyilyttämään ja teki mieli ottaa pari tanssiaskelta. Ehkäpä tuo möykky kyljessäni sittenkin on alkanut pelittämään kunnolla, yhteistyössä kroppani kanssa, vaikka olenkin hieman epäillyt ja ihan vain sen takia, etti pety hirveästi, jos tulisi takapakkia. Minä jo ehdin ajatella olevani joku ainainen Aku Ankka maksan suhteen, joka kerää kaikki hankaluudet. Mutta, tässä sen näkee, aina on toivoa ja sitä ei pidä hukata minnekkään. Kyllä noi lääkärisedät ja -tädit osaavat Meikussa hommansa. Nyt voin sanoa, että joskus se kipu on tie onneen ja autuuteen, eli onneksi kärsin kivut kanitipassa, jotta hyljintä saatiin kuriin.

Niin, meillä kaikilla on erilaisia kokemuksia lääkäreistä, hoidosta ja sairaaloista. Jokainen meistä kokee kaiken tavallaan, ei ole yhtä oikeaa, eikä yhtä väärää tapaa, minullakin on kokemuksia laidasta laitaan, niin hyviä, kuin huonojakin ja sitten on sellaisia surkuhupaisia, että laittaa miettimään, että voiko niin oikeasti tapahtua. Kirjoitan niistä huomenna lisää ja saatte ottaa kantaa ja kertoa omista kokemuksistanne, jos haluatte. Ihan mielenkiinnolla haluaisin vertailla, mitä muille on tapahtunut...

Minulla itselläni on kokemusta sekä hoitajana olosta, että potilaana olosta. Hoitajana minulla on omat periaatteeni, joita noudatan ja joista en tingi, kohtelen asiakkaitani, kuten haluaisin itseäni kohdeltavan, kun olen sairas, kipeä ja toisten avun varassa, kun olen sisältä avuton ja tuntuu, että olen eksyksissä tunteideni ja ympäröivän maailman kanssa, silloin haluan, että minulle annetaan aikaa, että minun kanssani puhutaan, muustakin, kuin pakolliset heit ja lääkejutut. Haluan, että joku uskaltaa koskettaa minua silloin, kun olen ihan rikki ja kyyneleet polttavat silmissä ja minulla ei ole ketään muuta lähellä, joka lohduttaisi. Itse olen hoitajana juuri tuollainen, jään aina suustani kiinni, halaan, taputan kädelle, olkapäälle, pidän vaikka kädetä kiinni, jos asiakas niin haluaa. Eräs viisas vanhustyönopettajani sanoi kerran, että:" Te saatatte olla asiakkaanne ainut ihminen, joka käy hänen luonaan, antakaa heille aikaanne ja kohdelkaa häntä persoonana, pidelkää häntä, sillä viime kosketuksesta saattaa olla aikaa ja kosketus parantaa tavallaan ja luo paremman luottamussuhteen välillenne". Ja niin se on, kotihoidossa työskennellessäni olen törmännyt moneen vanhukseen, jotka todellakin odottavat sitä edes yhtä halausta silloin tällöin. No joo, kaikille ei ole helppoa mennä koskemaan vierasta ihmistä, mutta kyllä sen huomaa, kuka on sellainen lähestyttävä ja kuka pitää suojamuuria ympärillä. Minä olen halailija, myönnän ja meitä on töissä kaksi tällaista. Täytyy sanoa, että sydäntä lämmittää, kun kuulee töistä terveisiä, että asiakkaat kaipailevat minua jo takaisin ja eräs kuulemma kaipaa juuri sen takia, kun aina halaan häntä ja ikinä en ole lähtenyt hänen luotaan, ilman, että olisin kammannut hänen hiuksensa. Ajattelinkin, että menen huomenna yllättämään hänet...=)