11.päivä leikkauksesta ja hyvä olo

Taas on muutama päivä kulunut ja olo kohentunut silmissä. Omien voimien kasvun oikein tuntee selvästi ja sitä on niin iloinen pienistä välietapeista. Tänäänkin olin ihan innoissani, kun jaksoin seistä suihkussa koko suihkun ajan ja jalat kantoivat hyvin ja käsissä pysyi voima kannatella suihkua. Oli ihanaa läträtä veden kanssa=) Pieniä iloja. Siitäkin olen onnellinen, että unen tarve todellakin on vähentynyt. En ole muutamaan päivään tarvinnut ollenkaan päiväunia ja silti olen jaksanut tehdä kävelylenkkini ja puuhannut pöydänääressä lueskellen lehtiä, tehden ristikoita tai sitten kirjoittelen taas, kun kerta on energiaa tehdä niin.

Olin ennen leikkausta todellakin skeptinen lääkäreiden jutuille siitä, että olotila muuttuu viikonaikana positiiviseen suuntaan ja tulen huomaamaan sen. Ajattelin, että se on vain puhetta, millä potilasta tsempataan leikkaukseen ja maalataan vaaleanpunaisia ruusuisia unelmakuvia, jotta saadaan leikkaus "myydyksi". Minä olen tällainen, joka uskoo, kun itse näkee ja kokee ja nyt tunnustan, että oikeassa olivat. Minulla ei ole puoleen vuoteen ollut näin energistä oloa.

Tokihan tässä on muutakin, kuin pelkkää positiivisuutta ja ylistystä omien voimien kasvusta. Hyljintälääkkeet tekevät välillä tepposiaan, kuten, että kädet tärräävät, kuin vanhalla ihmisellä ja kun kirjoittelin kortteja, olin kauhuissani, että kuinka kamala käsialani voikaan olla. Välillä ajatus harhailee, katoaa ja unohtuu vallan. Lääkärin mukaan ne ovat vaivoja, joita tulee melkein kaikille ja ne helpottuvat ajan kuluessa. No, entäs oma peilikuva sitten...eipä tee mieli mennä peilin eteen ja katsoa itseäni, olen oikea kuukasvo ja vartalo pieni ja todella pyöreä nyt, kun tässä on tullut nyt 2 viikon aikana nestekertymää 15kg ja sitä nyt sitten puretaan erikonstein, tarkkailemalla juomamääriä, otettiin lääkkeet uudelleen avuksi, liikkumalla...ja kyllä se nyt on lähtenyt alenemaan, mutta hitaasti. En minä itseäni inhoa, en todellakaan, mutta olo on hankala, kun on niin pinkeä olla ja omakuva nyt vain on taas muuttunut, mutta väliaikaistahan tämä on ja pikkujuttu.

Verenpaine on kohonnut aiemmista alalukemista taivaisiin ja mittari meinaa aamuisin räjähtää, kun täyttää itseään(kyllä se puristus tuntuu kädessänikin) ja siihen aloitettiin verenpainelääkitys, eipä ole koskaan ollut tuota vaivaa. Siitäkin asiasta lääkäri oli sitä mieltä, että ajan saatossa se tulee tasaantumaan, mutta nyt aluksi, kun keho vasta tottuu voimakkaisiin uusiin lääkkeisiin ja maksa on uusi, niin se on normaalia monella siirtopotilaalla.

Ennen leikkausta, kun odottelin leikkuriin menoa

Posket hieman pyöristyneet

Kunnon posket=))

Eilen illalla tuli miettineeksi, ehkäpä taas tainamaisesti liikaa, noita kaikkia komplikaatioita ja hylkimisiä yms. Niitä tuli miettineeksi, kun ajattelin, että tämä alku on mennyt niin hyvin, että voiko se tosiaan mennä näin. Vai, tuleeko minun varautua siihen, että yhtäkkiä jokin infektio iskee ja täällä ollaan monta kuukautta, tai että uusi maksa lopettaa toiminnan, jostain syystä...Jos joku lukee tätä ja on jotain sanottavaa, omakohtaista, niin kuulisin mielelläni, miten teidän toipilasaikanne on mennyt ja tuliko jotain yllättävää vai sujuiko se alusta asti hyvin? Noita vain miettii, kun ei halua luoda itselleen mitään utopistista kuvaa, ettei pettyisi sitten.