1.Viikko siirrosta 5.4-13.4.2012

Niin, nyt on kulunut eka viikko siitä, kun sain soiton Meilahdesta ja tuli tieto, että uusi maksa on löytynyt ja minun täytyisi lähteä tulemaan pikimmiten Helsinkiin. Onneksi oli muistilappu, sitä oli helppo seurata ja tarkistaa, että teki oikeat asiat ja minä ehdin nähdä vielä kaikki rakkaat sukulaisenikin. Lähtö oli täynnä luopumista, surua, iloa, jännitystä, pelkoa ja kuitenkin se oli täynnä rakkautta ja uskoa ja toivoa. Enää ei tarvitsisi odottaa.

Jalat penkille ja matkaan, mahdollisimman rennot vaatteet päälle..

Siinä se sairaalakassi sitten oli ja aurinko paisteli välillä

Kuvia matkan varrelta

Kuvia matkalta

Taxi matka kesti n.4.30 tuntia ja sen ajan olin vielä yhteyksissä ihmisiin, joita ilman en voisi olla. Matka oli täynnä kyyneliä ja kyllä sitä tuli kelailtua elämäänsä läpikotaisin filminauhana. Ensimmäisenä oli ajatus selviäisemisestä, mutta itseä lohdutti ajatus, että jos en palaisikaan tältä reissulta, niin sitten olen siirtynyt toisten rakkaiden ihmisten seuraan, joista olen jo joutunut luopumaan.

Sairaalaan saavuttaessa jännitys oli korkealla, minut otettiin heti vastaan ja tehtiin tutkimuksia reippaalla aikataululla. Puoli 8 illalla tuli ykkössoitto, joka varmisti sen, että leikkuriin mennään. Sain esilääkkeet n.20.30 ja tunnin päästä minä pötköttelinkin sitten jo leikkurissa ja minulle laitettiin kanyyli ja uniainetta. Sitten kaikki pimeni.

Odottelua huoneessa ennen leikkausta

Kello meni nopeasti

Leikkaus alkoi 23.30 ja loppui 7 aikoihin. Lääkäri oli soittanut miehelleni ja kertonut, että leikkaus oli sujunut hyvin.

Minun oma eka muistoni on hämärä tilanne, kun hengitysputki poistettiin ja komennettiin hengittämään ja läpsyteltiin poskille. Seuraava muisti kuva on hälyiseltä teholta, jossa oli paljon asioita,ääniä, hajuja...kaikkea outoa. Minun näköni oli ihan poissa pelistä ja näin vain laajoja aloja sumeasti. Nukuin jatkuvasti. Seuraava muistikuva on komentava naisääni, joka tuli ja käski minun nousta ylös. Sattui. Nousin ohjeen mukaisesti istumaan ja kohta seisoinkin jo. Sitten takaisin sänkyyn, kipulääke ja taju unten maille. Iltaa kohden heräilin kunnolla ja sain puhua puhelimessa. Sitten tuli taas kipukohtaus, mutta se meni tosi nopeaa ohi, johtui dreenipussista, joita minulla oli kaksi. Minulla oli myös paljon muita piikkejä, pillejä ja putkia. Ensimmäinen dreenipussi poistettiin teholla. minulla oli myös kestokatetri, eikä sekään niin mukava vehje ole. Olo oli, kuin joka suunnasta olisi jokin kinnannut ja nipistänyt, mutta ei pahemmin sattunut.  Olin helpottunut, kun oikein tajusi, että hei minähän selvisin siitä.

Vähän letkukuvaa ja posket jo hieman pyöristyneenä

Teholla olin yhden päivän ja sitten minut siirrettiin omalle osastolle 4Blle, jossa minua odotti ihana yksityishuone. Mikä ihana rauha, hiljaisuus ja saaminen keskittyä vain itseeni. Päivän mittaan otettiin jatkuvasti kokeita, verenpaineita, verensokeria, hapetusta, sykkeitä ja välillä puhallettiin vesipulloon putkella ilmaa, jotta keuhkot toipuisivat nopeammin. On meinaan ihmeen raskas hengittää hengitysputken jälkeen ja minun ääneni oli ihan heikko. Huoneessa nousuissa ekan päivän aikana mua auttoi aina 2 hoitajaa, jalkoihin tuli kunnon nestelastit ja vatsaan myös ja se hankaloitti tälläisella pätkällä sängyssä liikkumista. Seuraavana aamuna pääsin puolisuihkuun ja se tuntui taivaalliselta. Iltaakohden olin jo hieman itse kyennyt ilman apua liikkumaan ja 3.päivänä kun sain enemmät letkut pois, kävin jo ekan kerran ihan yksin vessassa, hitaasti ja varmasti, rollia apuna käyttäen yhden kerran ja kun jumppari tuli kävelyttämään, niin jätin sen vallan pois. Oli huikea tunne päästä oikein kävelemään, se muuten helpottaa vatsanpinkeyttä mukavasti.

4.päivänä jumpparin kanssa siirryttiin portaita nousemaan ja niitä sit mennään ylös alas voinnin mukaan ja reviiviri kävelylenkeissä on laajentunut kanttiiniin ja ulko-ovelle asti.  Hyvältä tuntuu=)

Sitten 5.päivä vatsa toimi ekan kerran ja sain ihan oikaa normaalia, kiinteää ruokaa, eikä sosekeittoa tai puuroa, vatsa oikein nautti siitä. No, seurauksena oli kuitenkin ilman kerääntyminen vatsaan ja seuraava yö tulikin valvottua pinkeän vatsan kanssa, joka piti julmettua ääntä ja liikkuminen pois sängystä hankaloitui. Onneksi siihenkin saa lääkeitä, sain kublatonia ja lacoberontippoja ja olo alkoi aamulla helpottumaan.

Nyt tänään, 8.päivä leikkauksesta on minulla ollut ihan ihmeellinen päivä. En ole kokenut tälläista puoleen vuoteen. Minä en ole nukkunut ollenkaan päiväunia ja olen ollut reipas. Pieni koti-ikävä on vaivannut, mutta sain siihen lievennystä, kun sukulaiset tulivat katsomaan minua. On ihanaa, kun tuntuu normaalilta, ihan uskomatonta, olen onnellinen.

Haluan myös tän kirjoituksen lopuksi kertoa vähän särkylääkkeestä. Itse olen aika kielteinen, mutta suosittelen ottamaan niitä aluksi niin paljon, kuin on tarvis eikä pihtaamaan, kuten minä tein eräänä päivänä ja sitten se kipu yllätti, ihan yhtäkkiä ja oli pakko vain itkeä. Olin pitänyt liian pitkän välin, kuntoillut, ollut kokeissa ja nukahtanut ja sittem pam! Ei ole ihana tunne, eli maltilla kaikkea ja kyllä niistä eroon pääsee. Itsellä on tilanne, että mulle ei sovi, kuin yksi ainut kipulääke ja se on huumeperäinen, ja siksi olen niin vainoharhainen itse sen takia, mutta jos alussa joutui ottaa 1tbl/3tunnin välein, niin nyt se on 1tabl/8-9 tunnin välein, eli edistystä. Mutta väkisin ei kannata olla, sillä se kipu heikentää heti muuta kuntoa ja kuntoilusta pois ja mieli voi muuttua apeaksi.

Pieniä mustelmia kanyyleistä

Noita kanyyleita oli todella monessa kohtaa

VAROITUS! Tässä on kuva "kauniista" haavastani, järkytyin kun näin sen ekan kerran, mutta olen jo tottunut

Mutta yhteenveto vielä viikosta, että jännittävä oli, mutta ainakin vielä kaiken sen arvoinen, pelkäsin montaa asiaa ihan turhaan. Ja lääkärit täällä ovat ihan mahtavia ja toiset hoitajat ovat oikeita subernaisia, kiitos=) Ja kiitos kaikille teille sukulaisille, omaisille, ystäville, tutuille, tuntemattomille, kaikille, jotka olette eläneet tätä ekaa viikkoa tiiviisti meidän perheen kanssa ja minun kanssani, kaikki tuki on tullut tarpeeseen<3 Nyt, kun näen taas, pystyn kirjoittamaan päiväkirjaani taas ja olemaan tätä kautta yhteydessä.


Rakkaudella, uudestisyntynyt Taina